Kupperiskeikkaa

Pari viikkoa sitten kotona iltasella innostuin kuperkeikoista. Kesällä jääkiekkoleirillä näin miten pelaajilla teetettiin kuperkeikkoja toinen toisensa perään varusteet päällä jäällä. Homma näytti hauskalta, mutta ei varmaankaan ollut kovin helppoa. Kuopuksen uusi Oulusta tullut valmentaja oli syksyn alussa tuumannut pojille, että kevääseen mennessä jokainen osaa kuperkeikan varusteet päällä. Niin hankalaa se siis on, että opetteluun piti varata kokonainen talvi.

Laitoimme kotona pehmusteiksi viltin ja joogamaton ja aloitimme. Kuopuksella jäi keikaus vähän vajaaksi ja tilalle tuli harmitus. Esikoinen on sinnikkäämpi ja onnistui tekemään muutamia onnistuneita kuperkeikkoja pienen hapuilun jälkeen. Entäs minä sitten? En meinannut uskaltaa koko hommaa! Lopulta jostain sielun syövereistä tuli mieleen oikea aloitusasento ja sitten mentiin. Monta kertaa onnistuneesti, mutta kovin kömpelön tuntuisesti. Olin aika järkyttynyt, että kuperkeikasta oli tullut niin hankalaa. Vielä järkyttävämpää oli, ettei niiden tekeminen ollut lapsille itsestäänselvää.

Poikamme ovat ehkä nykypäivän mittakaavassa aika urheilullisia ja osaavat tehdä trampoliinilla tai uimassa vaikka minkälaisia voltteja ties miten päin, mutta tavallinen kuperkeikka lattialla olisi voinut sujua ketterämminkin. Pojat ovat osallistuneet myös kuntosalilla lasten fysiokerhoon. Sielläkin olisi voinut olla enemmänkin osallistujia. Koulussa ei kuulemma pahemmasti tällaista liikuntaa harrasteta. Käydään kyllä golfaamassa, keilaamassa, luistemassa ja uimahallissa, mutta sisäliikuntavuorolla ei puolapuilla kiipeillä, vaan pelataan salibandyä tai muita pallopelejä. Hyvä juttu sekin, mutta kyllä kehonhallinnalle ja ketteryydelle voisi olla ihan paikallaan tehdä myös ihan niitä perusjuttuja köysissä, puolapuilla tai nojapuilla. Eihän se ehkä yhtä hauskaa ole, mutta ei kaiken aina tarvitse olla pelkästään hauskaa. Jääkö meidän lapsiltamme oppimatta niitä kaikkein yksinkertaisimpia asioita tässä hifistelyn ja chillailun maailmassa?

Siksi oli todella kiva lukea aamun lehdestä juttu perheestä, jossa lapset olivat todella akrobaattisia. Elinympäristö vanhassa koulussa ja salliva kasvatus olivat antaneet lapsille sellaisia taitoja, joita harvoin enää näkee. Tässä lyhyt video heiltä kotoa:
https://www.facebook.com/photo.php?v=10151748450917036&set=vb.160830547292794&type=2&theater

Kuperkeikkaharjoituksemme kotona päättyivät perheen isän vuoroon. Siinäpä sitä sitten olikin mallia muille. Mies pyörähti kylmiltään muutaman kerran kuperkeikan siten, että nousi suoraan ilman käsiä kiepauksen jälkeen suorille jaloille pystyyn ja jatkoi näyttämällä muutamia haarakuperkeikkoja. Kuulemma entisajan tyypillisiä harjoituksia kiekkoilijoille. Loppukaneetiksi hän pyörähti seisomaan käsilleen tuosta vain.

Tyydyin toteamaan kutakuinkin nöyryytettynä lapsille, että siinä näytti kehonhallintaa entinen ammattilaisurheilija. Tavoitetta meille muille kerrakseen.