Voiko tällaisena aikana, jolloin media pursuaa irtisanomisia ja yt-neuvotteluja, ja omassakin organisaatiossa ne alkavat näinä päivinä, sanoa, että itsellä on unelmatyö? Siltä minusta kuitenkin tuntuu. Siitä huolimatta, että kahden työn tekeminen on ajallisesti haastavaa ja vaatii paitsi organisointia, myös venymistä ja välillä pitkiä päiviä.
En ole hevosalan ammattilainen enkä itse asiassa koskaan edes halunnut alalle töihin, jos ei pikkutytön ystäväkirjan ammattia, hevostenhoitajaa, lasketa. Kun aikoinaan menin yliopistoon lukemaan hallintotieteitä, tiesin, että valmistumisen jälkeen vain oma ura ja halu ohjaa ammatillista polkuani. Juuri niin siinä on käynyt. En myöskään koskaan haaveillut opettajan ammatista, vielä vähemmän rehtorista. Nyt olen kuitenkin ollut opetusalalla kohta 10 vuotta ja ensi viikolla menossa tenttimään rehtorin pätevyydestä.
Joskus omalla uralla tarvitaan tuuria ja hyvää onnea, mutta kyllä siinä tarvitaan myös päätöksiä ja tekoja. Jos haluat edetä, pitää myös osata jotain. Ei kuitenkaan kaikkea. Ei hevosalan oppilaitoksessakaan tarvitse olla välttämättä hevosalan ammattilainen. Meillä on oppilaitoksessa ihmisiä, jotka sitä ovat. On hyvä tunne tietää ja tiedostaa se, ja samalla oma rajallisuutensa. Sillä hyvä esimies on sellainen, jolla on vielä paremmat alaiset.
Kun maanantaina kävin työpäivän päätteeksi raviopiston tallilla, jututin henkilökuntaa ja ykkösvuoden opiskelijoita ja lähdin sen jälkeen ajamaan kotiin auringonpaisteessa, ymmärsin, että juuri nyt olen unelmatyössäni. Rakas harrastukseni ja hevoset on päivittäin läsnä työssäni, ja saan toteuttaa itseäni ammatillisesti monin tavoin. Voisiko enempää toivoa?
Toivon kaikille samaa hyvää oloa, työssäviihtymistä ja jaksamista myös haastavissa muutostilanteissa. Loppujen lopuksi on meistä jokaisesta itsestämme kiinni, miten asiat kohtaamme ja niistä selviämme. Hyvää viikon viimeistä työpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti