Olin tänään kokouksessa, jossa puhuttiin vapaa-ajan viettämisestä ja erilaisista hyvinvointipalveluista. Niiden käyttö lisääntyy sitä mukaa, mitä enemmän ihmiset arvostavat vapaa-aikaansa ja mitä korkeammalle arvottavat oman hyvinvointinsa. Kiireisessä yhteiskunnassa lopulta vain sillä on merkitystä, miten itse jaksaa ja voi. Tai sillä, miten jaksaa pysyä mukana.
Aamukahvia keitellessä kuulin aamutv:stä, että Suomessa on tänä päivänä tavanomaista maksaa useita satoja euroja personal trainerpalveluista. Monelle henkilökohtainen pt-palvelu on kimmoke terveellisiin elämäntapoihin ja tavoitteelliseen kuntoiluun tai painon pudotukseen. On hienoa, että tällaisia palveluita on tarjolla myös pikkukaupungeissa.
Se onkin kokonaan toinen asia, ovatko ihmiset maaseudulla valmiita maksamaan liikuntapalveluistaan. Useimmilla pienillä paikkakunnilla yhteisöllisyys on perinteisesti toteutunut urheiluseuroissa ja erilaisissa yhdistyksissä. Nyt kuitenkin alkaa väestön ikääntyminen näkyä myös kolmannen sektorin toiminnassa. Nuorempia aktiiveja on vaikea löytää toimintaa kehittämään tai edes ylläpitämään. Samaan aikaan maaseudulla on usein totuttu kuitenkin ilmaiseen tai lähes ilmaiseen harrastamiseen. Miten yhtälö voi toimia jatkossa?
Maakuntakeskuksessa on jo totuttu siihen, että lapsen syntymäpäiväjuhlat pidetään hohtokeilaradoilla, pikaruokaravintolassa tai lasten puuhapaikassa. Maaseudulla se ei kuulemma vielä ole tavanomaista. Muistan ensimmäisen kokemukseni peuhulassa pidetyistä lasten kutsuista ollessani au pairina Englannissa syksyllä 1993. Nyt olen jo monta kertaa viettänyt varsin huolettomia lasten synttäreitä keilahallissa, elokuvien parissa, puuhapaikassa tai ravintolassa. Kukkaron avaamista se tietenkin vaatii vanhemmilta, mutta säästyypä ainakin kirkuvien lasten hulinalta ja popparin murujen siivoamiselta omassa kodissa. Omat lapset alkavat olla jo ehtoopuolella äidin ja isän järjestämissä kekkereissä, mikä tuo pientä haikeutta mieleeni, vaikka teemojen keksiminen ja tarjoilujen valmistaminen onkin ollut aika työlästä.
Meillä suomalaisilla on kansainvälisesti verrattuna runsaasti vapaa-aikaa. Meillä on myös pilvin pimein mahdollisuuksia käyttää sitä. Oli se sitten hiihtämistä kunnan hoitamilla laduilla tai luistelua vasta-auratulla jäällä, vaeltelua pitkospuilla tai huhkimista kuntosalilla, lautapelin pelaamista kotipöydän ääressä, on se joka tapauksessa aivan yhtä arvokasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti