Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa lähimaakunnassa eräällä paikkakunnalla, joka katosi kuntakartalta vuonna 2009. Aloin ymmärtää kuntarakenneuudistusta, kun katsoin kylän raittia perjantaiaamuna klo 8.40. Muutama nuori maleksi kohti koulua, ohi kellotapulin ja entisen kunnantuvan, jonka pihaan parkkeerasin valkoisen unelman. Joku satunnainen auto ajeli vanhainkotia kohti, entisen kunnantalon parkkipaikka oli tyhjä. Nousin autosta ja kiskaisin ulko-ovea. Lukossa yhdeksään asti. Ehdin odotella avautumista tovin, ja tarkastaa saapuneet sähköpostit.
Yhteispalvelupiste aukeni yhdeksältä ja minä pääsin sisään. Palaveri alkoi, suunnattiin entiseen kunnanjohtajan huoneeseen. Nykyään lähes koko rakennus oli kuntaliitosten myötä kasvaneen kaupungin maaseututoimisto. Tuntui, että palasin Enni Mustosen kahdeksankymmentäluvun romaanien maailmaan. Siinä samassa kunnanjohtajan huoneessa lienee pidetty vallankahvaa käsissä niin pitkään kuin pikkukunnan kunnanjohtaja oli iso päättäjä. Tänä päivänä kunnanjohtajan pesti ei ole johtamistehtävien kärkipäässä. Kituvan kuntatalouden kärvistelyssä se on ymmärrettävää.
Ajoin paikkakunnalle läpi kauniin suomenruotsalaisen maiseman. Kyliä toisensa perään, jotka toivat mieleeni pikemminkin Etelä-Saksan, kauniita vanhoja rakennuksia, konepajoja, isoja maatiloja ja kaikkialla salaojitetut pellot. Kun maakuntarja ylitettiin, kävi kuten aina siirryttäessä pois ruotsinkielisiltä alueilta. Rappioituvia rötisköjä, metalliromua ja muuta maisemallista välinpitämättömyyttä hönkivää tönöä.
Palaverin jälkeen suunnattiin lounaalle. Kyllä kylässä ruokapaikka löytyi, ja asiakaskuntakin vakiintunutta. Kovin senioripainotteista. Katselin kylän raittia uudemman kerran. Neljä parturikampaamoa, lelu- ja valokuvausliike, rautakauppa ja market. Vaateliikkeen ikkunoissa vain teipit kertoivat Hämeen joskus pukeneen paikkakuntalaiset.
Silläkin paikkakunnalla on paljon alkutuotantoa ja isoja tiloja. Se ei näkynyt minun käynnilläni. Voisinko itse elää samalla tavalla, samanlaisessa paikassa? En usko. Niin turvallinen ja rauhallinen elinympäristö kuin pikkuruinen kylä maakunnan laidalla voisikin olla, kaipaisin silti jotain muuta kuin honkien huminaa ja kuun kajoa. Ainakin niitä palveluita, joita tuollaisilta paikkakunnilta viedään koko ajan pois.
Ajoin mielelläni omaan maakuntaan ja päivän päätteeksi sen keskukseen. Omaan kotiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti