Säännöllisin väliajoin uutisiin nousee pörssiyhtiöiden hallitusten kokoonpanot ja niistä poissaolollaan loistavat naiset. Selityksiä löytyy kiintiöistä haluttomuuteen ja hyvien ehdokkaiden vähyyteen. Pohjanoteeraus lienee kuitenkin omakohtainen kokemukseni.
Kävin kerran työhaastattelussa oikein perinteisen herrakerhon johtajan pestiin. Saavutuksena saattoi pitää jo pelkkää pääsyä muutaman haastateltavan joukkoon. Kun minulta kysyttiin miten kehittäisin toimintaa, tokaisin, että hallitukseen ainakin olisi paikallaan saada enemmän kuin vallinneet 8% naisia. Pientä kakomista se haastatteluköörissä aiheutti.Naiset ovat kuulemma niin fiksuja, etteivät halua hallitukseen. Se oli aika heikko selitys. Onneksi en tullut valituksi tehtävään, tai sehän nyt on ihan ilmeistäkin. Tuulimyllyjä vastaan kun on turhauttavaa taistella.
Mietin kotimatkalla mikä yhdistää monia naispuolisia johtajia. Päättäväisyys, rohkeus, intohimo työhön, usko omaan osaamiseensa. Monelle ne piirteet tarkoittavat uhkaa. Vielä useampaa ne pelottavat. Jopa niin paljon, että pitää puhua pahaa. Naiselle ei oikein vieläkään sallita menestymistä työssä, vaikka meillä sentään on ollut nainen presidenttinä ja pääministerinä.
Nainen voi olla naisen pahin uhkaaja myös työelämässä. Se on äärimmäisen ikävää. Siksi en mielelläni puhu naisjohtajista, naispapeista tai naispoliiseista. Me kaikki kun olemme kuitenkin ensisijassa ihmisiä, omine inhimillisine heikkouksinemme. Myös sen usein kovalta näyttävän kuoren alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti