Eräs tuttavani aloitti yrittäjänä vuokraamalla seurakunnan entisen leirikeskuksen, jossa ei ole ollut vuosikausiin toimintaa homeongelmaisen päärakennuksen johdosta. Käsitykseni mukaan seurakunnat ovat viime aikoina muutenkin luopuneet kiinteistömassastaan jo pelkästään ylläpitokulujen takia.
Tässä tapauksessa oli ehtinyt käydä niin, että leirikeskuksen uinuessa homeista untaan olivat paikalliset kyläläiset omineet entisen leirikeskuksen omaan käyttöönsä ja alkaneet käyttää ulkotiloja ja grillikatoksia vapaasti. Pikkuhiljaa oli omittu paikka ikäänkuin kokonaan omaksi, oli kunnostettu paikkoja ja pidetty nurmikoita lyhyinä. Tämä kaikki sopimatta asiasta kiinteistön omistajan eli seurakunnan kanssa.
Kun seurakunta sitten löysi hyväuskoisen yrittäjän, joka oli valmis kehittämään toimintaa ja herättämään henkiin vanhan leirikeskuksen, nousivat kyläläiset sotajalalle. Vedottiin seurakunnan jäsenyyteen ja vaikka mihin. Ei haluttu, että yritys toimisi "meidän" leirikeskuksessa.
En ole koskaan ajatellut, että maksamalla muutama sata euroa kirkollisveroa vuosittain voisin käyttää seurakunnan omaisuutta kuten omaani. En ole myöskään ajatellut, että minulla seurakunnan jäsenenä olisi oltava vapaa pääsy esimerkiksi kirkon sakastiin tai seurakuntatalolle omien tarpeideni mukaisesti. Että vain menisin sisään ja alkaisin vaikka soittaa urkuja sillä perusteella, että maksan kirkollisveroa ja olen seurakunnan jäsen. Tällainen ajattelu oli kuitenkin leirikeskuksen läheisyyden kyläläisillä.
Tiedän olevani melko lailla maallistunut seurakuntalainen, mutta maksan kuitenkin aika ison summan kirkollisveroa vuosittain. En ole koskaan miettinyt eroavani kirkosta. En kuitenkaan käy kirkossa perhejuhlia, satunnaisia joulukirkkoja tai vielä satunnaisempia kirkkokonsertteja lukuun ottamatta. Vaikka olisin hartaampikin seurakuntalainen, en silti vaatisi seurakunnan omaisuutta vapaaseen käyttööni. Jotkut vaativat. Onko se kristillisyyttä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti